Sankaruutta oli se, että kaikkien rintaman kauhujen jälkeen ihmiset yhä jaksoivat uskoa rakkauteen.
Vallalla on käsitys sodasta palanneista miehistä traumatisoituneita ja väkivaltaisina vanhempina. Suurin osa veteraaneista oli kuitenkin riittävän hyviä isiä ja kelpo ihmisiä. Miten tämä oli mahdollista kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet?
Jenni Kirveen oivaltava teos kertoo sodan kauheudesta mutta myös sen keskeltä löytyvästä hyvyydestä, sodan jälkeisistä painajaisista mutta myös toivosta, läheisyydestä ja toipumisesta. Sota jätti kaikkiin sen kokeneisiin jälkensä, mutta yllättävää kyllä jälleenrakennusajan Suomessa osattiin käsitellä sotilaiden traumaa oikeilla tavoilla.
Jenni Kirves on väitöskirjatutkija, joka on tutkinut sotaa ja suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kirves on kirjoittanut muun muassa rakastetun elämäkerran Aino Sibeliuksesta ja ollut mukana toimittajana tai kirjoittajana useissa erityisesti uuden sotahistorian alaan kuuluvissa teoksissa.
© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510503577
© 2024 WSOY (E-kirja): 9789510503584
Julkaisupäivä
Äänikirja: 8. toukokuuta 2024
E-kirja: 8. toukokuuta 2024

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 12 arvioon
Informatiivinen
Ajatuksia herättävä
Sydäntälämmittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 3/12
Anneli
11. toukok. 2024
Olipa antoisa kirja! Sotainvalidi-isän lapsena ja sodan tarinoita kuulleena tuntui hyvin uskottavalta. Samalla avasi uusia näkökulmia. Psykologisesti oivaltava tulkintaa sodasta selviytyneiden miesten ja heidän perheidensä elämästä sodan jälkeen. Kirjassa on taitavasti hyödynnetty myös sodan käyneiden kirjailijoiden (Päätalo, Linna, Waltari, Paavilainen) omakohtaisia kuvauksia siitä, miten he selviytyivät sotakokemuksistaan. Vaikuttava.
Johanna
13. toukok. 2024
Todella vaikuttava ja kiinnostava kirja!
Matti
15. toukok. 2024
5/5
Suomi
Suomi