Tieto on valtaa – ja kuoleman kauppatavaraa
Christian Rönnbackan dekkarisarjan kolmannessa osassa Henna Björk: Koodi nuori mutta kovissa liemissä keitetty supon agentti jäljittää verkossa vaanivaa näkymätöntä vihollista ehtiäkseen kuoleman edelle.
Supon harjoittelurutiineihin kyllästynyt Henna Björk on tyytyväinen päästyään vihdoin kentälle. Hänet on passitettu seuraamaan Mikeksi kutsutun miehen liikkeitä, eikä Henna tiedä miksi. Pian hänelle kuitenkin selviää, että seurantatehtävä on vain testi, joka heittää hänet suoraan syvään päätyyn, hakkereiden ja tietoturvarikosten maailmaan.
Tor-verkosta nousee esiin luettelo henkilöistä, joita koskevia tietoja myydään kovaan hintaan, ja joukosta löytyy myös Suomen turvallisuuden kannalta kriittinen nimi. Henna ja hänen työparikseen määrätty hakkeri joutuvat pistämään itsensä likoon etsiessään verkon pimeällä puolella operoivaa tekijää, joka ei jätä muita jälkiä kuin verellä kirjoitetun nimilistan.
Kansainvälisen rikollisuuden syövereihin sukeltavan Henna Björk -sarjan kolmannessa osassa harmittomaltakin tuntuva tieto on kallista kauppatavaraa, jolla ei-toivotuista henkilöistä voi tehdä helposti ruumiita.
Poliisitaustainen kirjailija Christian Rönnbacka on tullut tunnetuksi Hautalehto-dekkarisarjastaan ja niiden pohjalta tehdystä tv-sarjasta. Henna Björk: Koodi on kolmas osa nuoresta irakilaissuomalaisesta poliisista kertovassa elokuvamaisen toiminnallisessa rikosromaanisarjassa.
© 2024 Bazar (Äänikirja): 9789524033664
© 2024 Bazar (E-kirja): 9789524033657
Julkaisupäivä
Äänikirja: 13. toukokuuta 2024
E-kirja: 13. toukokuuta 2024

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 226 arvioon
Koukuttava
Jännittävä
Ajatuksia herättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/226
Juha
14. toukok. 2024
Suuret kiitos hyvästä kirjasta. Toivottavasti tämä kirjasarja saa pian jatkoa. Kiitos myös lukijalla.
Eeva
14. toukok. 2024
Taattua tavaraa!
Aija
14. toukok. 2024
Kiitos. Hyvä oli taas.
Janne
14. toukok. 2024
Tosi viihdyttävä ja kertomus eteni sujuvasti.
Eila
16. toukok. 2024
Hyvä tarina, yhdeltä istumalta luettu. Toivottavasti seuraavaa ei tarvitse kovin kauaa odotella. Ville Tiihonen on ehdottomasti yksi parhaista lukijoista.
Tanja
15. toukok. 2024
Hui mikä tarina, samaa mieltä kirjailijan kanssa tietoturva asioista. Ja lukija Ville Tiihonen on aina ihana. Kiitos molemmille kuunteluelämyksestä!
L
17. toukok. 2024
Genressään oikein hyvä. Lukija paras mahdollinen.
Pia
14. toukok. 2024
Odotettu Henna Björkin uusin seikkailu lunasti odotukset. Mielenkiintoista avausta ajoittain pelottavaan tietoturvan maailmaan. Ville T. lukijana teki kuuntelusta jälleen kerran nautittavaa.
Linnea
14. toukok. 2024
Kiitos Ville Tiihonen
Kirsi
17. toukok. 2024
Heti piti kuunnella ja on taattua Rönbackkaa. Ville Tiihonen on ihan paras lukuja.
Suomi
Suomi