4.1
Elämäkerrat
Doping-skandaalin merkitsemä hiihtäjälegenda.
Therese Johaugin oma kertomus huikean hiihtouran vaiheista, kirkkaimmista huipuista ja elämän synkimmistä hetkistä.
Therese Johaug on kiistämättä yksi maastohiihdon kirkkaimpia tähtiä. Vuosina 2007–2021 hän voitti 4 olympiakultaa ja 14 maailmanmestaruutta. Saavutus, joka hakee vertaistaan.
Therese Johaug muistetaan kuitenkin parhaiten vuoden 2016 positiivisesta dopingtestistä. Hän jäi kiinni kiellettyä ainetta sisältävän huulivoiteen käytöstä ja sai 18 kuukauden kilpailukiellon.
Dopingin jälkeiset vuodet olivat Therese Johaugin uran raskaimmat. Hän kertoo avoimesti, miltä tuntui, kun kilpakumppanit ja osa suuresta yleisöstä kääntyivät häntä vastaan ja kuinka lähellä hän oli uransa lopettamista.
Osansa kirjassa saavat myös suomalaiset kilpasiskot, erityisesti Aino-Kaisa Saarinen, joka otti näkyvimmin kantaa Johaugin dopingtapaukseen.
Therese Johaug taisteli itsensä takaisin huipulle ja otti Pekingin 2022 olympialaista kolme henkilökohtaista kultamitalia. Kevään 2022 jälkeen hän lopetti uransa.
Kirjassa seurataan Therese Johaugin kasvua hänen kotikylässään Dalsbygdassa, hänen hiihtouransa alkua juniorisarjoissa ja päätymistä yhdeksi hiihtohistorian suurimmista tähdistä. Therese Johaug kertoo urastaan ja elämästään avoimesti ja rehellisesti.
© 2023 Minerva (Äänikirja): 9789523759411
© 2023 Minerva (E-kirja): 9789523759404
Kääntäjät: Laura Koskela, Tiina Sjelvgren
Julkaisupäivä
Äänikirja: 18. lokakuuta 2023
E-kirja: 5. lokakuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 71 arvioon
Innostava
Ajatuksia herättävä
Informatiivinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 5/71
Sor
11. jouluk. 2023
Erinomaisesti kirjoitettu ja kerrottu, pidin myös lukijasta. Inspiroi itseäni yrittämään kovempaa
Toni
4. maalisk. 2024
Hyvä kirja henkilöstä, josta media luonut vahvan mielikuvan. Jokainen voi tehdä omat päätelmät, kuka kertoo totuuden. Suosittelen kirjaa.
Ismo
3. maalisk. 2024
Olympiatason penkkiurheilijoille vahva suositus. Lukijalla erinomaisen miellyttävä ääni, mutta ehkä hieman liian tasapaksu tyyli. Muutaman kerran tuli tunne, että olikohan jollekin erikoiselle sanalle löytynyt sopivaa suomenkielistä vastinetta.
Marjo
10. toukok. 2024
Hyvin kirjoitettu, keskittyy lähes yksinomaan hiihtoon ja hiihtouraan vaikuttaneisiin syihin. Ja kuten omaelämänkerrat usein, tämäkään ei oikein sitä nurjaa puolta päähenkilöstä valaise. Kokonaisuus kuitenkin hiihdon ystävälle toimii hyvin.
Salla
13. tammik. 2024
Mielenkiintoinen näkymä norjalaisen ammattiurheilijan elämän arkeen ja juhlaan. Kannattaa kuunnella etenkin, jos hiihto kiinnostaa.
Suomi
Suomi